Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.
Pentusuunnitelmia alkuvuodelle...!

Vuoden ensimmäiset pentusuunnitelmat ovat nyt tehtynä ja taputeltuna kun astutusmatka on takana. Alunperin en ajatellut käyttää Nadinea itse, mutta kun palapelin muut palaset alkoivat löytää omat paikkansa, päädyimme Nadin toisen omistajan Arjan kanssa siihen, että astutan sen nyt tästä juoksusta. Alunperin urosvalintakin oli toinen, mutta viime vuonna alkaneen hyperurikosuria -projektin myötä jouduin vaihtamaan suunnitelmia ja etsimään uroksen joka sopisi Nadinelle niin luonteen, terveyden kuin ulkonäönkin osalta.

Olen ollut supertyytyväinen viimekeväisen Feeling-pentueemme luonteisiin, joten kysyinkin niiden isän omistajalta Ewalta olisiko Elvis-isä käytettävissä ja jos olisi, voisiko sen testata. Ilokseni vastaus molempiin kysymyksiin oli kyllä  ja kun Elvis osoittautui hyperurikosurian osalta terveeksi, ei kantajaksi oli "plan B" sillä selvä!

Sitten alkoikin osio "kuinka hulluja pidetään jännityksessä"! Nadinen juoksujen olisi p…