Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Ihan ei mennyt kuten Strömsössä...

Kesäkuun 16. päivä. Kuuma lauantaipäivä Salon kaikkien rotujen näyttelyssä. Vajaa pari viikkoa siihen, että Molly (Exåress Little More Bite) pääsee muuttamaan omaan kotiinsa. Kotiin palattuani muut koirat olivat pihalla ja sinne menimme myös Ollin kanssa. Ja näinhän siinä sitten kävi... Koska juuri tapahtumahetkellä katsoin toisaalle, voin vain olettaa että Molly juoksi päin pihallamme olevaa metalliaitaa jonka seurauksena vasemman etujalan kyynär- ja värttinäluut murtuivat. Heti kävi selväksi, ettei kyseessä ollut mikään pikkujuttu joten matka jatkui Tammiston Evidensiaan. Hyväksi onneksi päivystävä eläinlääkäri oli ortopediaan erikoistunut, joten neljän tunnin päästä kotiuduttiin jalka lastoitettuna ja jatkosuunnitelmat varsin selvänä. Värttinäluun murtuman vuoksi päädyttiin leikkaukseen, jossa se korjattiin metallilevyllä. Leikkauksen suoritti 19.6. luotto-ortopedimme Mikael Morelius. Sitten alkoikin projektin vaikein osuus, eli Mollyn pitäminen rauhallisena. Tikkien pois