Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.
”Mistä toi sun kennelnimi oikein tulee…?”

Ja ihan alkuun selitys mitä kennelnimi tarkoittaa. Se ei siis tarkoita sitä, että sen haltijalla on erillinen kennelrakennus jossa koirat keskenään asuvat, vaan että kasvattaja on käynyt Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssin hyväksytysti läpi, anonut ja saanut kasvattajanimen eli kennelnimen. Kennelnimi on ikään kuin koirien sukunimi. Se ei suoraan kerro niiden vanhempia, mutta kertoo kenen vastuulla pennut syntyvät.

Kenneli monesti mielletään koirahoitola -tyyppiseksi ammattimaiseksi toiminnaksi, vaikka suurin osa suomalaisista koirankasvattajista on ihan ns. kotikasvattajia. Niin myös meilläkin. Asuntomme alakerrassa on pieni kenneltila koirille, koirien pesuhuone, tarvikkeiden säilytystila sekä erillinen Pentula joka pentujen aikana ja myös väliaikoina toimii työhuoneenani. Noin kolmen viikon ikäisinä pennut emänsä kanssa muuttavat kanssamme yläkerran asuintiloihin, joissa sijaitsee myös kotitoimistoni ja siksi pentuja meillä kutsuta…