Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella bouvier merkityt tekstit.

Koiranomistajan raskas vastuu

" Kun mummot kuolevat heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummoista tulee puita ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia." Eeva Kilpi. Meidän bouviermummelit ovat nyt poissa. Jo viime keväänä tein päätöksen, että molemmat lähtevät samaan aikaan, niin äiti kuin tytärkin. Nyt oli aika tehdä tuo raskas päätös, poissa on kantanarttuni sekä ensimmäinen oma kasvattini. Tytöt saivat molemmat nukkua ikiuneen sylissäni omassa kodissaan ja ihana eläinlääkärimme Piia sopi tuhkaamon kanssa, että parivaljakko myös tuhkataan yhdessä.  Meillä täällä ruuhka-Suomessahan on muutenkin hyvät eläinlääkäripalvelut ja ihan erityisesti kotikulmilla Nurmijärvellä. Ihan loistava eläinlääkäriasema Taikatassu Klaukkalassa supermukavine henkilökuntineen ja tämän vuoden alusta saatiin vahvuuteen myös kotikäyntejä tekevä Piia Pekkola (www.elain...

Hattutemppu!

Viime vuonna maaliskuun loppupuolella ajelimme Lahden kansainväliseen koiranäyttelyyn. Exåress teamista näyttelyyn oli ilmoitettu kolme koiraa, kaksi schapendoesia ja yksi bouvier. Schapendoeskehässä esiintyi ruotsintuontimme Carnac's Tricky Tseen Ke "Robban" ja hollannintuontimme Marisa Diròsa van Hoefflaecken's Cocó "Marisa". Ja hienostihan meillä meni, Robban oli ROP ja Marisa VSP, ja kumpikin sai ensimmäisen cacibinsa. Cacib, eli Certificat d’Aptitude au Championnat International, on kansainvälinen serti joka jaetaan vain FCI:n kansainvälisissä koiranäyttelyissä Bouvierkehässä esiintyi oma kasvattimme Exåress Åriginal Power "Olli" yhtä hyvällä menestyksellä, ROP ja se ensimmäinen cacib. Cacibkellot lähtivät siis tikittämään yhtä vuotta ja yhtä päivää... Vuoden mittaan kolmikko on esiintynyt varsin menestyksekkäästi näyttelykehissä ja muut kansainväliseen valionarvoon tarvittavat saavutukset ovat kaikilla täyttyneet. Enää puuttuivat siis ...